Perunkirja
Jos edesmennyt läheisesi asui Suomessa, on vainajan omaisuuden selvittämiseksi järjestettävä perunkirjoitus. Perunkirjoituksessa selvitetään kuolinpesän varat ja velat, sekä vainajan perilliset ja testamentinsaajat perinnönjakoa ja perintöverotusta varten. Nämä tiedot merkitään perukirjaan.
Perunkirjoitus on käytännössä siis selvitys vainajan varallisuudesta, sekä vainajan perinnön jakamiseen liittyvistä asioista.
Perunkirjoitus ei ole lopullinen selvitys vainajan asioista, vaan perukirjaa voidaan myöhemmin täydentää tai korjata. Perukirjan korjaaminen voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, jos vainajan omaisuudeksi on vahingossa merkitty tämän puolison omaisuutta.
Perunkirjoitus on tehtävä aina – myös silloin, kun vainajalla ei ole varallisuutta.
Perunkirjoitus on laadittava 3 kk:n kuluessa kuolemasta
1. Ota yhteyttä mahdollisimman pian kuoleman jälkeen.
2. Allekirjoita toimeksianto sopimus.
3. Kerää kaikki vainajan laskut, jotka liittyvät kuolemanpäivää edeltävään aikaan ja jotka olivat maksamatta kuolinpäivänä. Säilytä myös laskut hautaustoimistopalveluista, hautaamisesta. Jos vainanja on tehnyt testamentit tai avioehdon liitä se toimitettaviin asiakirjoihin.
4. Muut ohjeet ja tarvittavat tiedot, kysyn sinulta sitä mukaan, kun perunkirjoitus etenee.
Toimi näin
- Tavanomainen pesä 590€
- Pesään kuuluu tavanomaista varallisuutta, kuten asunto, kesämökki sekä sijoitusvaroja.
- Testamentti yhdelle 290 €
- Keskinäinen testamentti 380 €
- Avioehtosopimus 240 €
- Avioehtosopimuksen rekisteröintihakemus 60 €
- Edunvalvontavaltakirja yhdelle 290 €
- Edunvalvontavaltakirja kahdelle 380 €
- Toimiohjeet edunvalvontavaltuutukseen 120 €
Hinnasto